Lähdimme tutustumaan suomalaisten penkkiurheilijoiden intohimon kohteeseen – jääkiekkoon. Suuntasimme 15.4. Kisapuistoon katsomaan Leijonien taistelua Tanskaa vastaan. Sen enempää emme tiedä kyseisestä pelistä, koska kumpikaan meistä ei ole erityisen kiinnostunut urheilun katselemisesta.


Näillä lähtötiedoilla marssimme ylikansoitettuun seisomakatsomoon seuraamaan kiihkeää pelailua. Alkupöhinä oli värisyttävää. Tunnetut hittibiisit jytkäsivät hillittömistä kaiuttimista, yleisö läpsytteli hurjana paperilärpäkkeitään ja epävarmoilta näyttävät pelaajat kurvasivat areenalle. Kun Maamme-laulu pärähti ilmoille, koko yleisö yhtyi lauluun, joka sai yhden jos toisenkin kyynelehtimään.

Peli alkoi. Olimme molemmat järkyttyneitä pelin intensiivisyydestä. Pelaajat kaatuilivat ja kaatoivat toisiaan, mailat lentelivät ympäriinsä ja pleksi paukkui pelaajien törmätessä siihen. Yleisö oli hulluna, ja kannustus oli kovaa. Hetkeksi yleisössä vallitsi jäätävä hiljaisuus, joka ilmeisesti johtui Tanskan tekemästä maalista. Me emme sitä huomanneet.
 
Ensimmäisen erän loppupuolella jalat olivat jo puutuneet, eikä peliin keskittyminen ollut enää niin helppoa. Kiekon seuraaminen oli vaikeaa, varsinkin kun emme olleet vielä varmoja, kumpi on Suomi ja kumpi on Tanska. Myös monien keski-ikäisten miesten silmät saattoivat välillä poiketa pelistä vähäpukeisten cheerleadereiden hytkytyksiin.

Teimme pari havaintoa. Ihmiset ottivat pelin turhan vakavasti, onhan se kuitenkin vain peliä. Tunnelma taas oli osittain samanlainen kuin rokkikeikalla, paitsi että pelissä monet olivat löytäneet sisäisen valmentajansa. Myös me saimme niskaamme henkilökohtaisen selostuksen.

Ruokataukoja oli kaksi. Meidän mukana ollut Elmo kävi ostamassa ylihinnoitetun lihapiirakan, joka oli Elmon mukaan hyvää. Me pysyttelimme makeassa ja ostimme munkkipossut limpparin ja kahvin lisäksi. Pienen energiapaukun jälkeen päätimme kiertää pikaisesti paikat läpi. Väentungos oli käsittämätön, ja meidän oli erittäin vaikea liikkua. Paikoittain halli myös lemusi kamalalta, erityisesti juovutusjuoman anniskelualueilla.
 

    

Pikku hiljaa mekin aloimme päästä jyvälle. Kun opimme tunnistamaan Suomen joukkueen, alkoi peli olla todella jännittävää. Pistetilanteen tasaantuessa alkoivat meidänkin jalkamme vapista ja kätemme hiota. Tilanne oli erittäin räjähdysherkkä. Tanskan tekemän maalin jälkeen yleisö ölisi pettymyksestä ja Suomen maalien kohdalla kaikki nousivat seisomaan ja kannustamaan.

Pelin mennessä jatkoajalle tunnelma alkoi olla turhauttava. Ratkaisevaa maalia ei tullut useista epätoivoisista yrityksistä huolimatta. Sen yhden puuttuvan maalin merkitys kasvoi käsittämättömiin mittasuhteisiin. Yksi maali ratkaisisi sen kaiken.
 
Tanska teki maalin. Yleisö nousi seisomaan ja poistui paikalta hiljaisesti. Loppu oli löpsähdys. Tuntui kuin mikään aikaisemmista maaleista ei olisi merkinnyt enää mitään. Aivan kuin koko tunnin peli taisteluineen ja hikipisaroineen olisi vain valunut viemäristä alas.

Loppujen lopuksi jäi kuitenkin hyvä olo. Suurta rakkautta jääkiekkoa kohtaan ei syntynyt, mutta hyvässä seurassa vietetty peli oli ihan viihdyttävä kokemus. Tuskinpa toista ottelua menemme katsomaan, mutta nyt on helpompi ymmärtää penkkiurheilijoita.

Toimittaja: 
Eppu Jäppinen, Ella Tapanainen
Kuvat: 
Ella Tapanainen, Eppu Jäppinen

Avainsanat: