Taas mentiin, kun vuosittainen IB-päivä koitti viime perjantaina, 25. päivä elokuuta. Klikkaa saadaksesi lisätietoa.


25.8.2017 valkeni ennusteen mukaan aurinkoisena mutta elokuulle epätavallisen viileänä. On vuoden ainoa aamu, jolloin IB-opiskelijat ovat jokseenkin hereillä kahdeksalta aamulla. Kaikki vaikuttivat olevan myös suhteellisen hyvällä tuulella eikä normaalia aamun nyrpeyttä huomannut ainakaan päällepäin. Perinteiden mukaan matkasimme bussilla Päivärannan leirikeskukseen Imatralle.

 

Imatralla aamu käynnistyi hyvin perinteikkäästi tutustumisleikeillä, joihin osallistui suuri porukka niin ykkösiä kuin kakkosia ja muutama kolmonenkin. Toivottavasti edes jollekin jäi uusia nimiä mieleen. Perinteeksi muodostunut peittoleikki oli tietysti mukana ohjelmassa.

Kymmenen jälkeen me kakkoset pääsimme (jouduimme?) sisätiloihin kuuntelemaan CAS-asiaa. Imatran kolmoset ja koko pre-IB jäivät puuhailemaan pihalle. Sisätiloissa mietimme, kuinka voimme pohtia tekemiämme asioita ja niistä oppimaamme. Englanniksi termi on “to reflect” ja saimmekin ryhmissä esitellä pohdiskeluja kuluvasta päivästä erilaisilla tavoilla. Saimme aikaan mielenkiintoisia esimerkkejä, joiden joukossa oli niin tanssiesitystä ja räppiä kuin runoa ja sarjakuvaa. Tässä esimerkki runosta, jonka kuvaus päivästä on hyvinkin osuva:

 

IB day

 

To Päiväranta we arrived early today,

to spend the lovely IB day.

Some were first, some were last

But it’s now all in the past.

To begin we started with games

just to, you know, learn each other’s names.

Games were boring but also sort of fun

First it was cold but then rose the sun.

Still, the grass was wet,

But at least new people were met.

Finally, we were done with our turn,

now it was time to learn!

About CAS, what else would it be

A lovely day in the IB.

By Miia, Timo, Milla ja Juulia

 

CAS-session loputtua pääsimme vihdoin syömään Päivärannan mahtavaa ruokaa. Ruokailu olikin yksi päivän odotetuimmista hetkistä. Rauhallisen ruokailun loputtua me Lappeenrannan kakkoset pääsimme vauhtiin, sillä meidän vastuullamme olivat iltapäivän aktiviteetit. Perinteinen jalkapallopeli pistettiin käyntiin ja lentopallokentällä päädyttiin pelaamaan polttopalloa ja jalkaleikkejä. Taidepiste veti hyvän osan ihmisistä ja lopullisesta teoksesta tulikin oikein hieno. Kiinnitimme sen koristamaan luokan 102 tyhjää seinää.

Päivän päättyessä Lappeenrannan porukka kapusi takaisin bussiin ja matkasi takaisin koululle. Päivä oli ainakin näin kakkosen näkökulmasta oikein onnistunut. Ensi vuotta odotellessa!

 

Alapuolella galleriassa on näkyvissä muita CAS-session tuotoksia.

 
Toimittaja: 
Aino Lappalainen
Kuvat: 
Aino Lappalainen

Avainsanat: